maanantaina, maaliskuuta 7

Jaaha osa 2 - Right part 2

»»» English translation below
Peps oli ollut kamalan ahkera tuossa yhtenä lauantaiaamuna ja esimerkistä inspiroituneena sain kuin sainkin selätettyä loput kosmoksen, eikun kosmetiikan katastrofit.

Mielelläni sopisinkin nyt seuraavaa:

  1. Jos tänne kaappiin tulee jotain uutta niin jotain vanhaa poistuu sen tieltä. 
  2. Puoliso käyttää nyt vaan pois noita vanhoja hiustököttejä. Ei ne siitä sen kummemmaksi muutu vaikka purkki oiskin erilainen.
  3. Hammasharjan valuttamat jäljet pyyhitään pois jo ennen kuin niihin on tarttunut kiinni jos vaikka mitä.
  4. Rouva K ei kuvittele tarvitsevansa vessassa neljäätuhatta pinniä ja hiuslenkkiä. Jos rouva miettii tarkkaan, hän muistaa, että hiukset eivät edes ylety kiinni.
  5. Kaikki taloon eksyvät muovipussit eivät käy vessaroskikseen eikä niitä siksi säilötä vessan kaappiin.
  6. Toivoisin myös, ettei kukaan lahjoita meille yhtään kosmetiikkapurkkia kysymättä minulta ensin arviota siitä, tuleeko kyseinen aine käytettyä. Kaikki ei nimittäin tule kuitenkaan. 

Minä voin toki kerrata nämä sopimani asiat vaikkapa kerran viikossa ja tarvittaessa voimme myös tulostaa ne ja ripustaa vessan seinään.


Mulla on menossa todella epäekologisesti roskiin iso muovikassillinen epämääräisiä purkinloppuja ja sopimattomia tuotteita (mm. selluliittigeeliä josta sain suonikohjuja). Tunnen siitä huonoa omatuntoa, mutten oikein keksi muutakaan tapaa päästä niistä eroon, en nimittäin oikeesti usko että kukaan ostaa vähän, vähän enempi tai miltei kokonaan käytettyjä tuotteita kirppriltakaan (vaikka niitä usein tarjolla näkeekin). Koitankin kerätä nyt sitten kaiken vuoden aikana kertyneen jätteen kerralla tuonne kuormaan niin selviän yhdellä ahdistuksella... Jospa tätä tilannetta ei sitten ens vuonna oiskaan!

Mites muiden kevätsiivoukset sujuu? Ahdistaako roskan määrä?
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
 »»» I'm really proud of myself after getting a hang of this. Hooray!
No more cosmetics, please (and definitely no more hair pins). Not unless there's an actual hole and need for it!
I'm tossing a bagful of nearly empty jars and products that didn't suit me and I'm feeling really guilty about it, because it's not very ecological. I try to do this only once a year though to limit the pain...

4 kommenttia:

  1. Aahhhh..... ompelutarvikkeet. En edes uskalla mennä syvällisemmin kaiveleen tota mun molokin kitaani... Mulla oli vuosia tuolla säkillinen "just niin ihanasti askarteluun sopivia tarvikkeita". Viime syksynä tajusin, etten taida olla kovin kova askartelemaan, joten myin ne kirppiksellä: täysinäinen musta jätesäkki kahdella eurolla. Hintaan ei sisältynyt lupaa avata säkkiä siinä paikan päällä...

    VastaaPoista
  2. Se tais olla päivän eka kauppa. Kyllä mä sentään kerroin mitä kaikkea se sisältää (kangastilkkuja, pitsejä, lankoja, nappeja...), tuskin se ostaja sitä kauppaa ainakaan katui :D

    VastaaPoista
  3. No hyvä, ettei se mun päivitys aiheuttanu pelkästään toivottomuutta kanssaeläjissä :D

    VastaaPoista

Kiitos ystävällisistä sanoistasi, idoistasi, mielipiteistäsi, ehdotuksistasi... tulen niistä tosi iloiseksi!
Thank you for your kind words, ideas, opinions, suggestions... they make me really happy!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...