Näytetään tekstit, joissa on tunniste homedecor. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste homedecor. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, marraskuuta 28

Pikkujoulun tarjoilut - Party food

»»» English translation below
Meillä on nyt jo useana vuonna peräkkäin vietetty kaveriporukan kesken pikkujouluja. Tänä vuonna 67-neliöiseen kolmioomme tuppautui 17 henkeä, eikä tehnyt edes tiukkaa. Normaalistihan tuo sohva on olohuoneessa poikittain, mutta tällä mööbleerauksella saadaan lisää tilaa ja helpompi kulku tänne asuntoon.

Melkein asukuva, samat vaatteet löytyvät täältä.
Eipä muuten ole ollut turha ostos tuo Lindexin toppi, se on nyt jo käynyt neljät bileet!
Mulla oli tänä vuonna tarjoiluiden teemana helppous, ainoastaan lanttujen kuorimiseen ja suikalointiin taisin käyttää tunnin verran. Ja tietysti sitten kypsennyksiin kului aikaa. Tarjolla oli salaattia, juustoja, rypäleitä, kokonaisena paistettua sisäfileetä, niitä lanttuja rosmariinilla maustettuna, auringonkukansiemenistä tehtyä pestoa, niin ikään kotitekoista aiolia, kermaviilidippiä, perunalastuja ja suolapähkinöitä. Jälkkäriksi tarjosin juustokakkua, kuinkas muuten. Ja Fazerin suklaakonvehteja ynnä Mariannet, jotka tulivat bloggaripikkujoulujen goodiebagin mukana. Ne suklaat olinkin jo tietysti syönyt.

Pöydässä oli myös juureen leivottua hiivaleipää. Sen valmistelut aloitin jo alkuviikosta, kun pistin juuren muhimaan meidän saunan lauteille. Itse leipomiseen käytin nelisen tuntia, josta kone vaivasi taikinaa (juu, mulla on joulupukilta taannoin saatu yleiskone kaikilla mausteilla ja tämä oli ensimmäinen kerta kun otin taikinakulhon käyttöön!) kymmenisen minuuttia ja uunissa leipiä pidin parikymmentä. Loput käytin taikinan ja leipien kohottamiseen. Itse söin tuosta pari siivua ja oli se kyllä hyvää! Meni viimeistä murua myöten.


Mä rakastan vanhoja esineitä ja meillä on käytetty niitä sisustuksessa aika paljon. Noista matkalaukuista ruskea oli mun äidin isän, mustan olen ostanut huutokaupasta joskus 90-luvun alussa. Ne on täynnä valokuvia, kiiltokuvia ja muuta vanhaa materiaalia jota ei raaski heittää pois. Yksi tuttu seppä teki niihin jalat joskus kymmenkunta vuotta sitten. Edellisessä asunnossa me käytettiin niitä yöpöytinä, mutta nyt ovat olohuoneessa, kun makuuhuoneeseen ei mitään pöytää mahdu. Vimpsiltä ajattelin kyllä varastaa näistä idean, jos vaikka appiukko tekaisisi meillekin.


Nappasin kuvan vielä työhuoneestakin, kun sekin on vaihteeksi kutakuinkin järjestyksessä. Nurkassa oleva röykkiö on toki kroonistunut jo ajat sitten. Tuonne on kerätty meillä siis kaikki mahdolliset kirkkaat värit. Niihin inspis on tullut tuosta Keltainen Tuuli -serigrafiasta, jonka olen saanut 90-luvun alussa lapsenvahtipalkkioksi taitelijalta, joka tuolloin tunnettiin nimellä Kaisa Kirves (nykyisin nimihirviö Lehto-Oksa-Riskula).
Muistan kun valitsin tota seinämaalia ja verhoja. Sitä varten hain rautakaupasta kasan maalilastuja, heiluin niiden kanssa pitkin huonetta vertailemassa värejä huonekaluihin ja mattoon ja tauluun ja leikkelin ja nidoin niistä viuhkan. Sitten vertailin sitä viuhkaa erilaisiin maaleihin nähdäkseni millä niitä saisi sidottua yhteen (mm. 5 eri sinistä, ja pari punaista). Ja saman viuhkan kanssa menin sitten verhokauppaan.
Samoista maalilastuista voi muuten tehdä mukana kuljetettavan värikartan omasta vaatekaapistaan, ellei sitten pukeudu pelkkään mustaan eikä tarvitse sellaista...

Sohva on muuten Ikeasta ja markkinoiden ainoa vuodesohva, jossa ei ole turhaan tilaa vieviä päätyjä, yhtään senttiä leveämpi ei olisi tuohon enää mahtunut.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
 »»» We threw a party to our friends again this year and I'm taking the advantage to show off our house decorations as well. I love old stuff and I use it a lot, but then of course we need something new and modern and colourful for balance.

sunnuntaina, tammikuuta 31

Cruisin' part 4 -kotona taas - Home again

Hehkeä bloggari on saanut juuri raahattua kuvan laukut 30 cm kinosten läpi bussipysäkiltä kotiin ja odottelee nyt malttamattomana sitä, että Maria pääsee kotiin ja lähettää mulle muutamia kuvia, joissa näkyy "onnellinen potenssiin gazillion, sillä löysin Tukholmasta jotain, jota olen etsinyt 10 vuotta" -bloggari eikä tätä hikistä tyyppiä, jolla ei ollutkaan päällään pikkuturkkia vaan Puolison takki -ja hyvä että oli.
Jotain FAN-TAS-TIS-TA on siis luvassa...
Kolmas kuva esittelee loput ostokset (paitsi näköjään ne 2 purkkia hiuspuuteria jotka maksoivat vähemmän kuin Stokkalla yksi) sekä valtaosan korruptiolah... anteeksi siis goodie bagien antimista. Arvatkaa syntyykö niistä vähintään yksi arvonta...
Da Fabulous blogger has just dragged her belongings through 10+ inches of snow and is extremely anxcious to get certain photos from Maria. Those images represent "happy X gazillion because I found myself in Stockholm something I've been looking for for 10 years" -blogger instead this sweaty one. So there's going to be something FAN-TAS-TIC in my posting in the near future...
By the way, I'm glad I didn't  wear the fake fur but this Hub's coat instead. The third picture represents the rest of my shoppings and most of the stuff from the goodie bag. It's veryveryvery likely there's going to be a lottery somekind after this...






perjantaina, joulukuuta 25

Joulupukille kiitos! - Thank you Santa!















Lusikat ovat Kaj Franckin Scandiaa, jota sarjaa sisareni on kerännyt mulle jo aiemmin haarukoiden, veitsien ja kalaveitsien verran. Olin onnellinen, kun Mankell suostui jatkamaan vielä inhorealistista Wallander-sarjaansa. Rintaneula on itse valittu ja oikeastaan äidin nimpparilahjaksi antama, huivit anopilta ja kummitytöltä. Lahjakortti, jolla saan viimein tilattua sen hinkumani sovitusnuken on allekirjoittanut itse Joulupukki.
Lisäksi anoppi sponsoroi blogiristeilyäni ja lisäbonuksena appiukko lupasi laittaa auto(hko)ni kuntoon loppiaisen jälkeen. Onko mulla kenties maailman parhaat appivanhemmatkin vai tä!!
Scandia spoons were designed by Kaj Franck in the 50's and my sister has previously collected me forks, knives and fish knives. Mankell made me very happy by writing another book of Kurt Wallander, swedish policeman whose life is never glamorous. The brooch is from my mom and selected by me, actually a gift on my nameday, scarves from my mother-in-law and our godchild. The gift voucher was signed by Santa himself and entitles me to purchase the mannequin I've been wanting so much.  
As an added bonus, my mother-in-law sponsors my blogger cruise in January father-in-law fixes my teenage car(ish) after the holidays and saves me another 500 euros. Do I have the gratest in-laws as well or what!!

Meille on näköjään helppo sisustaa joulu, muutama kynttilä ja pari liinaa melkeinpä riittää.
It seems it only takes a few candles to make our home look festive.



Ja sitten tämän vuoden joulumekko
skirt homesewn, shirt Olymp, cardigan Gosha, brooch my Mom made in the 50's, scarf as belt HM, boots secondhand


Mites muut, saitteko kivoja lahjoja?
Howabout you, did you get nice presents?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...