keskiviikkona, kesäkuuta 22

Kauneusjuttuja

Mulle tuli eilen yhtäkkiä vastustamaton hinku saada oranssi huulipuna, mutta koska olin menossa joogaamaan (tositosi pitkästä aikaa ja kyllä teki kutaa!), ei ollut aikaa koukata Sellon Inglotiin. Ostin siis Tapiolan Stokkalta l'orealin Color Riche -punan. Sävy on 377, monen muun mielestä enempi punanen kuin oranssi. Se on kyllä pysynyt ihan hyvin, mutten taas muistanut lainkaan, että tuon merkin punat haisee kummalliselle :(
Mulla tulee tästä hajusta ihan vanhatäti-fiilis.


Sain myös aikaiseksi hommata mustan kestovärituubin ja löysin illalla sen vartin aikaakin kulmien värjäämiseen. Mun on pitänyt asia hoitaa jo vaikka kuinka kauan, oikeestaan siitä saakka kun Saara julkaisi tämän opetusvideonsa.

Nyt nämä kulmat on ihan loistavat! Ekaa kertaa varmaan kahteenkymmeneen vuoteen olen ihmisten ilmoilla liikkeellä ilman kulmakynää. Saa nähdä kauanko väri pysyy. Onneksi sitä saa verraten helposti tuubista lisää. Esteenä hommassa on lähinnä laiskuus.

Tein pari muutakin hankintaa, ostin nimittäin työpöydällä ihan siinä justiin nenän alla säilytettävän kynsinauhaöljytuubin (OPI) siinä toivossa, että sitä tulee käytettyä säännöllisesti. Kävi myös ilmi, että mulla on sellainen pullo kotona ja tein pyhän päätöksen, että pistän sitä näppeihini joka ilta. ja sen lisäksi teen kunnollisen manikyyrin joka viikko. (Pidempään blogiani seurailleet arvannevat, että taistelen jälleen kerran näiden kynsinauhaparkojeni kanssa... hampaat johtaa ainakin 6-0...)
Jos sitten lisäisin tuohon vielä, että värjään kulmat joka kuukausi?


Lisäksi hommasin lisää naamarasvaa, kun kaikki edelliset purkit on tyhjiin puristettuja. Tämä mainion kokoinen Icare-tuubi on Sokokselta, EcoCert-kosmetiikkaa ja maksaa 13 eukkaa. Haju ei ole hyvä, muttei pahakaan. Saa nähdä miten toimii, ts. pitääkö naaman edes suhtkoht pehmeänä. Ja miksipä ei pitäis...?
Mä olen jokseenkin lakannut uskomasta, että naamarypyistä pääsee rasvaamalla eroon. Seuraavaksi kokeilen sitten vaikka kasvojoogaa. Luin myös, että se Opti-MSM parantais ihon kuntoa. Olen siis nauttinut sitä lähestulkoon joka päivä lusikallisen, ja vaikka se menee jo paljon helpommin alas niin kammottavaa se on silti! Neljään lusikalliseen on enää valovuosi matkaa tällä menolla...

Mitäs vielä... ai niin, vaihdoin jakauksen paikan oikealta ohimolta vasemmalle, kun siinä vanhassa kohdassa oli niin paljon harmaata. Kyllä se varmaan tähänkin kohtaan iskee, sitten siirtynen keskipään jakaukseen.


Ylihuomenna on juhannus ja voisin saada vähän taas matkakuvia ojennukseen.
Mites muut meinaa viettää pitkää viikonloppuaan?

Pitkistä viikonlopuista puheen ollen: nyt on varattu laivamatkat ja hotelli ja ilmoittauduttu kisaamaan Eestin Rakvereen 9.7. lauantaina. Lajina on kahvakuulabiathlon, joka ei ole mun varsinainen lajini, enkä tiedä miten siitä edes selviän hengissä (10 minuuttia työntöjä ja sama uudelleen temmaten), mutta paha mennä sanomaan mihin kaikkeen sitä pystyykään jos ei kokeile...

PS. Älkäähän unohtako tota arvontaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ystävällisistä sanoistasi, idoistasi, mielipiteistäsi, ehdotuksistasi... tulen niistä tosi iloiseksi!
Thank you for your kind words, ideas, opinions, suggestions... they make me really happy!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...