Mulla on uusi lempikirja

Ostin ennen Saksaan lähtöä pokkarina helmikuussa näkemäni leffan True Grit. Valinnan ratkaisi tämä lainaus Donna Tarttin jälkisanoista:

Kova kuin kivi julkaistiin 1968. Kun se ilmestyi, Roald Dahl kirjoitti, että se oli paras romaani johon hän oli törmännyt pitkään aikaan. "Piti sanomani, että se on paras romaani johon olen törmännyt sitten... Hiljennyin. Sitten minkä? Mistä kirjasta olen nauttinut enemmän viimeisen viiden vuoden aikana? Tai viimeisen kahdenkymmenen?"

Luin kirjan menomatkalla lentokoneessa ja tullessa uudelleen. Ajattelin ottaa sen mukaan myös jos pääsemme lähtemään rannalle tässä viikonloppuna. Luulen, että sen jälkeen kykenen jo siteeraamaan sitä sieltä täältä...

Vaikka jotkut muut -tässä tapauksessa Coenin veljekset- ovat päättäneet puolestani miltä kirjan henkilöt näyttävät, olen heidän kanssaan erittäin samaa mieltä (verrataan nyt vaikka niihin Henning Mankellin Wallander-filmatisointeihin, joissa on se ei niin tippaakaan Wallanderin näköinen Krister Henriksson pääosassa...)

Elokuvassa on muutettu noin kaksi kirjan juttua. Yksi on lista Mattien isältä ryöstetyistä esineistä ja toinen La Boeuf:n saamat vammat. Leffaa on tietysti jouduttu myös tiivistämään, mutta hahmoista ei ole jätetty mitään olennaista kertomatta. Kerrankin kirja siis tarjoaa vain runsaasti syventävää materiaalia ihmisten motiiveista ja persoonallisuudesta. Mattie Rossin ääni on tunnistettavissa, kumpaankin suuntaan.

Kirjassa on ainoastaan 224 sivua, joten se sopii sellaisellekin lukijalle joka ei ahmi tekstiä kuten minä teen. Se ei myöskään paina kovin paljoa, joten sitä on helppo kuljettaa mukana. 

PS. Puolisoni, joka ei lue muuta kuin scifiä tuumasi niin ikään, että "se on hyvä kirja". Lue itse jos et usko!