torstaina, kesäkuuta 30

Munakoisopaistos

Italianmatkan innoittama yksinkertainen lisäkepaistos syntyi näin:

  1. Lämmitin uunin 200°C:een. 
  2. Siivutin yhden keskikokoisen munakoison.
  3. Paloittelin 4 isoa herkkusientä.
  4. Raastoin 100 g palan Pecorino-juustoa.
  5. Avasin purkin La Famiglia -luumutomaattikastiketta, joka on seissyt kaapissa iät ja ajat.
  6. Asettelin vuokaan kerroksen munakoisoviipaleita ja kerroksen herkkusienipaloja, kaadoin päälle kastikepurkista 1/3 ja juustosta 1/3. 
  7. Lisäsin toisen kerroksen kasviksia, 1/3 kastikepurkista ja loput juustot. 
  8. Paistoin noin 45 min.

Tomaattikastikkeen ois toki voinut valmistaa myös itse oman maun mukaan 3/4 purkillisesta tomaattimurskaa ja parista lusikallisesta tomaattipyreetä. Mausteiksi oisin laittanut chiliä, valkosipulia, pippuria, sokeria, yrttejä ja suolaa ja keittänyt kasaan puolisen tuntia. Lopuksi sauvasoseutus.

keskiviikkona, kesäkuuta 29

Loma Italiassa osa 5, Capri

Tehtiin yhtenä päivänä reissu Caprin saarelle. Laivamatkat kesti puolisen tuntia suuntaansa ja maksoi kolmekymppiä. Perillä lähdettiin vielä kiertämään saari veneellä. Retken hinta tiputettiin meille viidestätoista 12:een euroon kun meitä oli niin iso seurue (10 aikuista ja 5 lasta). Muksut pääsi ilmaiseksi.  Me ei muuten itse tingattu, mutta tuon perusteella suosittelen kokeilemaan!

Matkalla nähtiin Giovanni, joka hymyilee aina, koska hän ei ole naimisissa:


Sekä Sophia Lorenin ja Giorgio Armanin kesämökit:


Kiva retki oli kun aurinko paistoi. Yksi rahastuskohde, Sininen luola (La Grotta Azzurra) jäi kokematta, sillä mä näen jatkuvasti painajaisia justiin tuollaisista sisäänkäynneistä. Veneen kuski siis kippasi itsensä selälleen veneeseen ja kiskoi lastin köyttä pitkin luolaan sisälle. Ahdasta!


Korkeuserot ovat huomattavia kuten joka paikassa tuolla Etelä-Italiassa. Pienten lasten kanssa liikkuminen voi olla vähän haastavaa. Meidän kavereilta lentoyhtiö oli vielä hukannut mennessä sisaristuimen ja rattaiden kuomun josta aiheutui sitten vielä oma riesansa. Puolison kanssa käveltiin ylös kaupunkiin (vai kyläkö se on?) tuollaista kujaa pitkin, muut käyttivät funicular-junaa. Mahtaako sille olla joku suomenkielinen nimitys?


Keskustan kaduille ei autoja mahdu. Poliisikin liikkuu avolava-sähköautokkeella. Mitenkähän siinä kuljetetaan rosvoja... tainnutettuna vai?


Syömässä käytiin tällaisessa kuppilassa:


Sadettakin saatiin, mutta se aika kulutettiin istumalla aukion laidassa kahvilla ja viinillä. Paikkaa oli sanottu kamalan kalliiksi, muttei se yltänyt edes Helsingin hintoihin. Hieno päivä!

Brandoksen ale alkaa tänään

Nää ois aika LÖÖV!


Klikkaa tästä itsesi kauppaan. Mulla ei ole varaa, ostin justiin eilen sadankuudenkympin kengät.

tiistaina, kesäkuuta 28

Movie Monday part 5

Vähän jo alkoi jännittää, että enkö mä ikinä pääse kirjoittamaan Dirty Dancingistä mitään. Mutta HUH, tämän viikon haaste sentään koski elokuvamusiikkia.


Hungry eyes, She's like the wind, Love Man...

You can hurt me if you don't trust me
 


Nobody puts Baby in the corner.
Kauden päättäjäisshow treeneineen on joka tavalla unohtumaton!

Aika kiva Yves Rocher -kesätarjous

YR tarjoaa huiman kaupanpäällisen kaikkiin tänään ja huomenna tehtyihin tilauksiin:


Mainoskuva suurenee klikkaamalla, näet siitä paremmin lukea alalaidan pikkupräntin.
Kovasti on kehuttu ainakin monoi-öljyä ja suihkugeelejä ja itse olen tykännyt Arnica-käsivoiteista.

Tämän linkin kautta tilaamalla maksetaan mainostililleni provikkaa. Ne rahat puolestaan menevät Kissakaveria ei jätetä -kampanjaan.

Tonnikalatäytteiset tapas-leivät

Juhannusaaton tryffeliöljyllä maustetut tapakset 18 kpl syntyivät näin:

  • iso pkt vehnäpaahtoleipää
  • voisulaa
  • 1,5 prk tonnikalaa vedessä
  • puoli annosta majoneesia (ilman valkosipulia)
  • 1 tl tryffeliöljyä
  • ripaus sokeria
  • silputtua ruohosipulia

Liota tonnikalasta liika suola pois ja valuta se. Sekoita muut ainekset joukkoon.
Lämmitä uunin grillivastus noin 175°C:een. Leikkaa paahtoleivät annospaloiksi, voitele voisulalla kaikki pinnat joihin haluat väriä ja paahda uunissa viitisen minuuttia kullanruskeiksi.

Anna jäähtyä hetki, täytä ja halutessasi lisää koristeeksi kirsikkatomaatin puolikas.


Tryffeliöljyä kannattaa lisätä vähitellen ja maistellen, sillä jos sitä on liikaa, ruoka maistuu ummehtuneelle.

PS. Ens kerralla aion valmistaa täytteen vedessä kiehautetusta tuoreesta tonnikalasta!

maanantaina, kesäkuuta 27

Rokrok

Viiden kuukauden odotus palkittiin eilen illalla. Parin tunnin hienonhieno setti upeassa illassa. Ja mulla on elämäni eka keikalta hankittu bändipaita :D


Aion laittaa ton paidan nostokisoihin joten leikkasin siitä hihat pois. Uskon, että se absorboi itseensä bändin uskomatonta energiaa ja ehkä siitä jotain tarttuu muhunkin!

PS. Lämppärinä toiminut Biffy Clyro veti erittäin hienon livesetin. Ei uskoisi, että oli sama orkesteri kuin esim. tässä videossa...

Onnea makkaleena!

Voitit arvonnastani laatikollisen Ziaja-tuotteita. Nyt vaan osoite mulle spostiin ja sitten  raivaamaan kylppäriin tilaa :D

sunnuntai, kesäkuuta 26

Loma Italiassa osa 4, Positano ja Amalfi

Reissun ainoan pizzan nautin tällaisissa maisemissa. Hyvä pizza muuten olikin!


Amalfiin ei ilta-aurinko paista. Idyllistä ja vähän rähjäisen romanttista siellä on silti. 
Sekä oikein hyvää suklaajädeä!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...