keskiviikkona, heinäkuuta 27

Detox

Neljännen kahvikupillisen sijaan onnistuin tänään nauttimaan kupillisen teetä. Eikä mitä tahansa litkua vaan Pukka Detox -puhdistusjuomaa. Nam!

Päätin samalla, että nyt saa meidän vaatekaapit ruveta taas siistiytymään!
Meillä on niin paljon esim. paitoja, ettei niitä tarvitsisi pestä kuukauteen. Silti pyöritämme päivittäin vähintään koneellisen pyykkiä.


Suunnittelen siis viime vuotisen muotidieetin sijaan closet detox -kampanjaa: valitse 10 rakkainta toppia, paitaa, alaosaa, mekkoa, jakkua, laukkua, asustetta ja kenkäparia ja jätä ne kaappiin (ynnä treenivaatteet). Hankkiudu lopuista eroon. Jatkossa tavoitteena on yksi sisään, yksi ulos.

Kuka lähtee messiin?

4 kommenttia:

  1. Vaikka mullakin on vaatekaappi aika muhkeassa kunnossa, en silti halua karsia sieltä oikein mitään poiskaan, sillä joistakin asioista luopuminen saattaa kirpaista sitten jälkikäteen. Lisäksi olen ainakin itse niin huono ostamaan t-paitoja, toppeja, paitoja, lenggissejä jne., että niissä määrä taitaa jo nytkin jäädä alle kymmeneen :D Sama on hameissa, mekoista ja kengistä ei sitten puhutakaan :D

    Toki olen huomannut sen, että en ole tänä kesänä inspiroitunut niistä jutuista, mistä olin viime kesänä. Mutta vuoden päästä on uusi kesä ja ne vanhat kesävaatteet saattavat tuntua silloin yllättävän freeseiltä :)

    Eli, ainakin toistaiseksi, kun vaatekaapin sisältö ei ärsytä millään lailla, en taida olla halukas mistään luopumaankaan, varsinkin kun ei oikein edes tee mieli ostaa mitään uutta tilallekaan :D

    Mutta toivotan tsemppiä sun projektiin ja jään mielenkiinnolla sitä seuraamaan, kuuden vaatteen haastetta oli nimittäin hauska seurata!

    VastaaPoista
  2. Joo, mä olen huomannut, että sulla ois jäänyt se valkoinen mekko viime kesään???

    Mua ahistaa tuo tursuaminen ja se, että yksi meidän "vaatekaapeista" on pyykkikaappi. Puhtaat ei enää mahdu mihinkään :/

    Osan tulen varmasti viemään kellariin varastoon, mutta senkin teen kyllä maltilla. Aika vähän mulla on kuitenkin puhtaasti kesävaatetta. Ja hirvee kasa "ihania pitkähihaisia rönttötrikoopaitoja". Mun heikko kohta.
    Kenkävuori ei olekaan enää kasvanut kuten takavuosina????

    No, projekti tuskin alkaa kovin suuressa laajuudessa vielä elokuussa, mitä nyt nuo trikoolaatikot on saatava uuteen uskoon!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Eveliina! Tämä Closet Detox on paras pukeutumisidea vuosikausiin. Siitä tuli nyt uusi ohjenuorani, tai ainakin hyvä tavoite.

    VastaaPoista
  4. Hyvä, että joku muukin innostuu ajatuksesta!
    Noiden trikookaappien siivousta voisinkin saada jopa tällä viikolla alkuun...

    VastaaPoista

Kiitos ystävällisistä sanoistasi, idoistasi, mielipiteistäsi, ehdotuksistasi... tulen niistä tosi iloiseksi!
Thank you for your kind words, ideas, opinions, suggestions... they make me really happy!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...