Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmia. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, toukokuuta 24

Selviytymiskeinoja

Vaikka kuinka pyrin sellaiseen zeniläiseen ajatteluun, niin kyllä mua välillä vaivaa muun muassa alemmuuskompleksit. Niitä aiheuttaa mm. laihat naiset, joiden rinnalla mä näytän normaalipainoisenakin valaalta (tietty siihen vaikuttaa myös nämä mun suhteellisen lyhyet jalat). Toisaalta olisin kyllä mieluummin vahva kuin laiha (vaikka Puoliso kauhistelee ajatusta. Toki hänen mielestään vahva = venäläinen kuulantyöntäjänainen ja mun mielikuvani on enempi tällainen.). Se vahva onkin saavutettavissa, mutta laihaa musta tuskin koskaan tulee.

Koska olen lupautunut lomailemaan laihojen naisten seurassa, tarvitaan selviytymisstrategia. Siihen on tähän mennessä kuulunut mm. Beneficia-hoitolan selluuliitinkuumennus- ja möyhennyshoitoja (edellinen tunnetaan nimellä kavitaatio, sitä kokeiltiin pohkeisiin ja jälkimmäistä, LPG-rullausta takaliston alueelle. Terkkuja vaan ihanalle Kiralle!!!) Valokuvamääräisesti katsottuna mun mielestä niissä on ihan selvää parannusta (ette saa nähtäväksi!) ja pohkeiden kohdalla mittanauhakin näyttää kutistuneita senttejä puolitoista.


Kuvassa oleva kankku ei muuten ole mun... Musta tuo ei noita hoitoja tarvitsis, mutta on silti tällätty mainokseen.



Seuraava operaatio on suihkurusketus, johon mulla on kolmen kerran lahjakortti, sillä ruskea läski nyt vaan näyttää paremmalta kuin valkoinen. Sen (kuten tuon LPG:n ja muun muassa hierontoja) shoppasin siis CityDealina. Se kavitaatio oli puolestaan ihan puhdas heräteinvestointi.

Ekan reissun Toporiinaan teen huomenna, koska viikonloppuna on paritkin valmistujaispippalot, toinen aika on varattu sille viikolle kun lähdetään sinne Italiaan. Ja juu, tiedän hyvin, ettei se anna aurinkosuojaa, mutta se hyvä puoli on valmiissa pintavärissä, ettei aurinkoa tarvi alkaa heti oitis ahnehtimaankaan.

sunnuntaina, elokuuta 15

Muotidieettimietintöjä - My fashion diet?

Uusi Musta aloittaa syyskuun alussa "6 vaatetta, 4 viikkoa" -kampanjan, josta mä olen sorvannut omaa versiota. Se menee suunnilleen näin:
  1. vaatevalikoimani 6 viikon ajan käsittää 6 skarpimpaa ja 6 rennompaa vaatekappaletta, sekä 6 paria kenkiä, 6 laukkua, 6 huivia ja 6 vyötä
  2. näiden lisäksi voin tarvittaessa kaivaa kaapista käyttöön matkakassin sekä pari takkia (trenssi,  farkkutakki, tarvittaessa paksu villatakki), kun näistä keleistä ei niin tiedä ja vaihtaa topin pitkähihaiseen tai poolopaitaan. pidätän myös oikeuden päinvastaisessa tilanteessa vaihtaa jotkut housut shortseihin ja kengät sandaaleihin. 
  3. urheilu-, yö- ja alusvaatteet, sekä käsineet, hatut ja korut ovat vapaasti käytössäni
  4. tämä on porkkana: kaikki vaatteet jotka tänä aikana korjaan tai valmistan varastoissani seisovista kankaista ja langoista voin ottaa heti käyttöön edellä mainittujen lisäksi. 
  5. kaikenlainen shoppailu dieetin aikana on oltava palveluita, huvituksia, kukkia tai kirjoja
  6. nämä puolestaan ovat ehdottomalla kieltolistalla: muotilehdet, kaikki vaatteet ja asusteet, kankaat ja langat, kosmetiikka, astiat, liinavaatteet ja muut kodintarvikkeet. akuutit lahjahankinnat saan hoitaa, mutta varastoon en lahjoja tänä aikana hanki. HUOM! viitaten kohtaan 4, en saa elokuun aikanakaan hamstrailla varastoihin lisää materiaalia.
Vielä jos saisin syyskuun loppupuolelle kirpparipöydän Valtterista ja jonkun kaverin mukaan, voisin mennä ja hankkiutua eroon noin kaapillisesta tai kahdesta vanhoja vaatteitani ynnä muuta sälää.

Mulla on hyvin pitkälti mielessä jo vaatteet, joita kamppiksen aikana käytän. Tarkistuksia täytyy varmaan vielä vähän tehdä kun näen, miten nämä kelit tästä kehittyy. Mutta perusrunko on kuitenkin tässä:

bleiseri ja neuletakki
paidat, topit ja housut 
silkkimekko
laukut
vyöt
Lisäksi tietysti pitää tarkkaan miettiä se kenkävalikoima. Kuka tulee messiin / ryhtyy kirittäjäksi?
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 
»»» I'm planning to start my fashion diet on August 30th. My version will be something like this:
  1. I'm only using 6 pieces for work and 6 for leisure, 6 pairs of shoes, 6 belts, 6 bags and 6 scarves for 6 weeks 
  2. sportswear, underwear, hats, jewelry and gloves are not counted
  3. I can modify my selection a bit if the weather conditions so require
  4. no shopping except services, books, flowers and fun
  5. absolute nono shopping list: fashion mags, clothes and accessories, cosmetics, fabrics and yarn, kitchenware, sheets and other household stuff
  6. BUT if I finish my old projects by using clothes of fabrics in my stash, I can use them rightaway

Join me, anyone?

perjantaina, elokuuta 6

Muotiähky - Fashion diet

Tuliskohan tästä mitään:
joukko ihmisiä toteutti älä-osta-vaatteita -kuukauden. Eihän siinä muuten mitään, mutta haastetta lisäsi se, että käytössä oli muutenkin vain 6 vapaavalintaista vaatekappaletta. Kesäkeleillä ehkä onnistuis täälläkin, joten tarviskohan alottaa. Enhän mä muutenkaan ole pitänyt päällä juuri mitään viime aikoina...

Alkuperäinen juttu ja esimerkkiyhdistemiä täällä.

Jaaha, näköjään myös Uusi Musta -toimitus on suunnitellut tällaista haastetta, johon sopii kaikkien osallistua. Hommaa toki muuten helpottaa huomattavasti se, ettei kenkiä, asusteita, alus- ja päällysvaatteita sekä urheilukamoja lasketa.

Edit: vielä yksi versio, Keira, ja hänen 21 vaatekappaleen Bootcampinsa
Credit: Tony Cenicola/The New York Times
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
»»» Read the story here.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...