tiistaina, toukokuuta 24

Selviytymiskeinoja

Vaikka kuinka pyrin sellaiseen zeniläiseen ajatteluun, niin kyllä mua välillä vaivaa muun muassa alemmuuskompleksit. Niitä aiheuttaa mm. laihat naiset, joiden rinnalla mä näytän normaalipainoisenakin valaalta (tietty siihen vaikuttaa myös nämä mun suhteellisen lyhyet jalat). Toisaalta olisin kyllä mieluummin vahva kuin laiha (vaikka Puoliso kauhistelee ajatusta. Toki hänen mielestään vahva = venäläinen kuulantyöntäjänainen ja mun mielikuvani on enempi tällainen.). Se vahva onkin saavutettavissa, mutta laihaa musta tuskin koskaan tulee.

Koska olen lupautunut lomailemaan laihojen naisten seurassa, tarvitaan selviytymisstrategia. Siihen on tähän mennessä kuulunut mm. Beneficia-hoitolan selluuliitinkuumennus- ja möyhennyshoitoja (edellinen tunnetaan nimellä kavitaatio, sitä kokeiltiin pohkeisiin ja jälkimmäistä, LPG-rullausta takaliston alueelle. Terkkuja vaan ihanalle Kiralle!!!) Valokuvamääräisesti katsottuna mun mielestä niissä on ihan selvää parannusta (ette saa nähtäväksi!) ja pohkeiden kohdalla mittanauhakin näyttää kutistuneita senttejä puolitoista.


Kuvassa oleva kankku ei muuten ole mun... Musta tuo ei noita hoitoja tarvitsis, mutta on silti tällätty mainokseen.



Seuraava operaatio on suihkurusketus, johon mulla on kolmen kerran lahjakortti, sillä ruskea läski nyt vaan näyttää paremmalta kuin valkoinen. Sen (kuten tuon LPG:n ja muun muassa hierontoja) shoppasin siis CityDealina. Se kavitaatio oli puolestaan ihan puhdas heräteinvestointi.

Ekan reissun Toporiinaan teen huomenna, koska viikonloppuna on paritkin valmistujaispippalot, toinen aika on varattu sille viikolle kun lähdetään sinne Italiaan. Ja juu, tiedän hyvin, ettei se anna aurinkosuojaa, mutta se hyvä puoli on valmiissa pintavärissä, ettei aurinkoa tarvi alkaa heti oitis ahnehtimaankaan.

4 kommenttia:

  1. Voi apua nyt mulle iski stressi kesälomasta jota viettämässä on mukana useita Laihoja Naisia :D
    Enkä ole tehnyt niin minkäänlaista strategiaa! Pitänee selvitellä vähän vaihtoehtoja...

    VastaaPoista
  2. Kivat bikinit ja huulipunaa koska filmitähtiarskat sulla on jo?

    VastaaPoista
  3. Nii tai ehkä noi kahden käden rivet ja työnnöt 12-kilosella auttaa? :D

    *lähtee selaamaan bikinikauppoja...*

    VastaaPoista
  4. No varmaan auttaa kyllä. Mä vaan aloitin liian myöhään jos nyt tätä kesää ajattelee. Siksi vedän tällä plään biillä varman päälle :D

    VastaaPoista

Kiitos ystävällisistä sanoistasi, idoistasi, mielipiteistäsi, ehdotuksistasi... tulen niistä tosi iloiseksi!
Thank you for your kind words, ideas, opinions, suggestions... they make me really happy!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...