keskiviikkona, kesäkuuta 30

Barcelona osa 1

»»» In English


Nokka kohti määränpäätä (= enemmän kauppoja, enemmän ravintoloita). Hotellimme oli sama kuin viime vuonna, Wilson joka sijaitsee Diagonalilla, eli Eixamplessa parin kilsan kävelyn päässä vanhasta kaupungista. Matkan varrelle osuvat käytännössä kaikki muotiliikkeet, pikkuisia indiekauppoja lukuun ottamatta, siis myös kaikki high fashion -putiikit. Alla siis kurkistus myös Chanelin ja Jimmy Choon ikkunoista sisään.

Se, että hotellissa sattui olemaan yksi vapaa huone oikeastaan ratkaisi matkakohteen valinnan. Kiitos vinkistä SL, Taorminaa voisimme tosiaan harkita seuraavalla kerralla. Nyt siellä ei ollut äkkilähdöllä yhtään apartamentosta ja mä en oudoissa kohteissa tykkää mennä hotelliin, kun olen syömisten suhteen tällainen nirsoilija. Tuolla Wilsonissa on todella muhkea aamiaispöytä, kuten kuvista näkyy (kyllä, tarjolla olis ollut myös viiniä). Ja hyvää kahvia!



Tässä ollaan lähdössä kaupungille ja alemmassa kuvassa syömään 4Gats:iin, josta alkoi meidän kulinariaviikko. Puoliso söi ekan pihvinsä ja mä otin kania ja oli meillä jotkut alkuruuatkin. Kuvat ei ole niin hyviä, että viitsisin julkaista, mutta ruoka on kyllä erinomaista, olkoonkin turistipaikka. Se on siis avattu 1800-luvun lopulla ja siellä hengaili aikoinaan muun muassa muuan Pablo Picasso. Kuvassa ensimmäinen heräteostos, nimittäin tuo Bershkan collegepaita.
Keskiviikkona muuten Barcelonassa oli juhannus ja meille tarjottiin jotain perinnepullaa jälkkäriksi. Multa jäi syömättä...



Ja sitten vielä ne luvatut ikkunat. Syksyllä Chanelilla siis lakataan ranskalaista kullan ja mustan sävyillä?

6 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia! Ja uuu beibe mitä ruokia... ja Chanel! :)

    VastaaPoista
  2. Puoliso muisteli, että viime vuonna tuossa viinin tilalla ois ollut kuohuviiniä ja että me oltais juotukin sitä...

    VastaaPoista
  3. Mun silmä hakeutui noihin kynsiin, ihan pakko testata tuota ideaa!

    VastaaPoista
  4. ^paha mennä sanomaan miten tuo käytännössä toteutetaan. Mahtaakohan C:lta tulla siihen tarkoitukseen joku kultamaalilakka... tavislakoilla ei taida saada tarpeeksi peittävää jälkeä. Mutta kerro Salka kuinka kävi jos testaat!

    VastaaPoista
  5. Pakko vielä mainita että Taormina on ravintoloiden osalta kalleinta Sisiliaa, siis kun en itse halua maksaa 15-50e ravintolassa.. Alhaalla on Naxos, mutta se on vähän "ränsistyneempi" mutta kumminkin ystävällisiä, lähes aina tervehtiviä ihmisiä. Sardinian Alghero taas olisi espanjalainen versio Italiasta tosin siellä ei tervehditty kuin kaupoissa.

    VastaaPoista
  6. ^Kiitos vinkeistä! Saa nähdä millaiseen reissuun ens vuonna päästään.

    VastaaPoista

Kiitos ystävällisistä sanoistasi, idoistasi, mielipiteistäsi, ehdotuksistasi... tulen niistä tosi iloiseksi!
Thank you for your kind words, ideas, opinions, suggestions... they make me really happy!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...