lauantaina, elokuuta 28

BF's taas - again

Eilen käytin sentään muitakin vaatteita kuin BF-farkkuja, siitä asusta vaan ei tietenkään ole kuvaa. Eikä siitä übersöötistä aussisurffaristakaan, joka oli eksynyt Mannerheimintiellä ja jonka kanssa lopulta turisin toista tuntia. Mulla ei juuri käy mielessä, että oispa sinkku, mutta eilen se ei välttämättä ois harmittanut yhtään...

Kundi kyseli multa, että onko Storyville hyvä paikka (oli siis bluesin ystävä). Sanoin, että musiikki varmasti on kyllä hyvää, mutta puumia kannattaa varoa -niitä siellä oli ainakin viime kesänä kamala lauma. Eikä käyttäytyminen ollut mitenkään parhaasta päästä...

Lähdin kuitenkin lopulta jatkamaan matkaa, kun oli asioita hoidettavana. Sitten käytiin Puolison kanssa syömässä BBQ Housessa. Kärähtäneen näköinen kana ei maistunut palaneelta vaan oli tosi hyvää. Sen kummemmin ei sitten jääty nauttimaan Taiteiden Yöstä vaan tultiin kotiin.



Farkuissa (ja Stella McCartney 4 HM -neuleessa) olin liikenteessä tänään, etsittiin Puolisolle kenkiä joita ei vieläkään löytynyt. Tukka on eilisen silityksen jälkeen edelleen täydellinen.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
»»» Yesterday I wore something else for change, but of course I didn't take a picture. Didn't take on of the cutest aussie surfer either, who looked lost at Mannerheimintie and with whom I ended up talking for over an hour. I don't miss being single much but yesterday I suppose I wouldn't have minded...

Anyway, I had something important to do so off I went. And later had dinner with Hub, my chicken looks badly burned but tasted good.

Today we went to find Hub a pair of shoes -again. Wore the jeans again, because I still can.

2 kommenttia:

  1. Yammy!!!Onneksi katsoin tän postauksen vasta masu täynnä ruokaa ;)
    Tykkään sun asusta ja hiukset näyttää hyvältä.


    Nuheila

    VastaaPoista
  2. Kiitos!
    Tuossa on taas yksi paita joka on käytännöllisesti katsottuna unohtunut tuonne kaappiin vaikka on nätti ja mukava ja materiaalikin on ihana, eli villaa ja silkkiä. No, lokakuun lopulla mä luulen, että kaivan KAIKEN käyttöön, joka päivä jotain eri juttuja LOL

    VastaaPoista

Kiitos ystävällisistä sanoistasi, idoistasi, mielipiteistäsi, ehdotuksistasi... tulen niistä tosi iloiseksi!
Thank you for your kind words, ideas, opinions, suggestions... they make me really happy!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...