sunnuntaina, elokuuta 15

Muotidieettimietintöjä - My fashion diet?

Uusi Musta aloittaa syyskuun alussa "6 vaatetta, 4 viikkoa" -kampanjan, josta mä olen sorvannut omaa versiota. Se menee suunnilleen näin:
  1. vaatevalikoimani 6 viikon ajan käsittää 6 skarpimpaa ja 6 rennompaa vaatekappaletta, sekä 6 paria kenkiä, 6 laukkua, 6 huivia ja 6 vyötä
  2. näiden lisäksi voin tarvittaessa kaivaa kaapista käyttöön matkakassin sekä pari takkia (trenssi,  farkkutakki, tarvittaessa paksu villatakki), kun näistä keleistä ei niin tiedä ja vaihtaa topin pitkähihaiseen tai poolopaitaan. pidätän myös oikeuden päinvastaisessa tilanteessa vaihtaa jotkut housut shortseihin ja kengät sandaaleihin. 
  3. urheilu-, yö- ja alusvaatteet, sekä käsineet, hatut ja korut ovat vapaasti käytössäni
  4. tämä on porkkana: kaikki vaatteet jotka tänä aikana korjaan tai valmistan varastoissani seisovista kankaista ja langoista voin ottaa heti käyttöön edellä mainittujen lisäksi. 
  5. kaikenlainen shoppailu dieetin aikana on oltava palveluita, huvituksia, kukkia tai kirjoja
  6. nämä puolestaan ovat ehdottomalla kieltolistalla: muotilehdet, kaikki vaatteet ja asusteet, kankaat ja langat, kosmetiikka, astiat, liinavaatteet ja muut kodintarvikkeet. akuutit lahjahankinnat saan hoitaa, mutta varastoon en lahjoja tänä aikana hanki. HUOM! viitaten kohtaan 4, en saa elokuun aikanakaan hamstrailla varastoihin lisää materiaalia.
Vielä jos saisin syyskuun loppupuolelle kirpparipöydän Valtterista ja jonkun kaverin mukaan, voisin mennä ja hankkiutua eroon noin kaapillisesta tai kahdesta vanhoja vaatteitani ynnä muuta sälää.

Mulla on hyvin pitkälti mielessä jo vaatteet, joita kamppiksen aikana käytän. Tarkistuksia täytyy varmaan vielä vähän tehdä kun näen, miten nämä kelit tästä kehittyy. Mutta perusrunko on kuitenkin tässä:

bleiseri ja neuletakki
paidat, topit ja housut 
silkkimekko
laukut
vyöt
Lisäksi tietysti pitää tarkkaan miettiä se kenkävalikoima. Kuka tulee messiin / ryhtyy kirittäjäksi?
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 
»»» I'm planning to start my fashion diet on August 30th. My version will be something like this:
  1. I'm only using 6 pieces for work and 6 for leisure, 6 pairs of shoes, 6 belts, 6 bags and 6 scarves for 6 weeks 
  2. sportswear, underwear, hats, jewelry and gloves are not counted
  3. I can modify my selection a bit if the weather conditions so require
  4. no shopping except services, books, flowers and fun
  5. absolute nono shopping list: fashion mags, clothes and accessories, cosmetics, fabrics and yarn, kitchenware, sheets and other household stuff
  6. BUT if I finish my old projects by using clothes of fabrics in my stash, I can use them rightaway

Join me, anyone?

5 kommenttia:

  1. Hei, tämähän kuulostaa hyvältä! Mäkin ajattelin rukata jonkin omannäköiseni haasteen itselleni tuon Uuden Mustan haasteen pohjalta. Oletettavasti vähän lyhyemmäksi ajaksi siis.
    Kulutustani seuraan excel-taulukolla ja yritän pysyä suunnitelmissani (jonkinlaisessa budjetissa).

    VastaaPoista
  2. En lähde mukaan tähän, mutta jään mielenkiinnolla seuraamaan :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on muitakin suuria suunnitelmia tuolle ajanjaksolle, sen lisäksi tietty, että aloitan työt... Saa nähdä kuinka ison palan olen tällä kertaa päättänyt haukata, meneekö kakomiseksi.

    Toisaalta, ainakin aamuinen töihinlähtö helpottuu kummasti kun ei juuri tarvi vaatteiden kanssa mietiskellä ja säätää. Tuohon valikoimaan aion kyllä vielä lisätä pari neuletta, ja sitten on vielä ne huivit ja kengät. Kuusi viikkoa voi olla kyllä aika pitkä aika.

    Ihanaa jos joku muukin lähtee toteuttamaan tämän tyyppisiä haasteita! Ei se ole niin vakavaa...

    VastaaPoista
  4. Mä olen niin pitkälti fiilispukeutuja että en kyllä ikinä pystyis tuommoiseen pukeutumisdieettiin. Kun ikinä ei voi aamulla tietää millanen fiilis on, eli mitä tekee mieli pukea päälle just sinä päivänä. Joskus menee päivä pilalle siksi että se vaate jonka just sinä päivänä ois halunnu päälle onkin pesussa/odottaa korjaamista tms. Ja kankaiden ostelussahan mulla on jatkuva dieetti päällä =) tosin tänä kesänä olen antanut itselleni hieman erivapauksia kesämekko-kankaiden suhteen sillä entisenä housu-ihmisenä kesämekoista on vaatekaapissani ollut huutava pula. Mut joo, en uskalla alkaa moiseen ettei tule ärrinpurrin-känkkäränkkää =)

    VastaaPoista
  5. Kaikkea pitää kokeilla paitsi kansantanhuja...

    VastaaPoista

Kiitos ystävällisistä sanoistasi, idoistasi, mielipiteistäsi, ehdotuksistasi... tulen niistä tosi iloiseksi!
Thank you for your kind words, ideas, opinions, suggestions... they make me really happy!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...