torstaina, syyskuuta 30

7 kuolemansyntiä: kateus

Pitää opettaa Puoliso uudelleen rajaamaan ottamansa kuvia jo kuvausvaiheessa. Hän on ollut aina tosi hyvä siinä, mutta se ilmeisesti pätee vain maisemiin. Oispa kiva jos tässä ois päälaki mukana, voisin nimittäin käyttää työpaikan henkilökortissa. Fotoshoppaisin vaan nuo otsarypyt pois.


Tänään olin menossa treenaamaan ja jäin vähän kahden vaiheilla (mennäkö vai eikö) haahuilemaan Sellon kauppoihin. Hyvä että jäin nimittäin kun sitten sain päätettyä että menen, näin ikkunan läpi viimeisessä kaupassa ennen punttiksen ovea ihanan entisen työkaverini ja ryntäsin heti häiriköimään häntä. Ei oltu nähty noin kuuteen vuoteen, joten mentiin käymään kahvilla. Hän kertoi mulle juttuja joita ovat tehneet miehensä kanssa ja mä kuuntelin kateellisena: joku muu toteuttaa mun haaveitani.

keskiviikkona, syyskuuta 29

Tylsää - Boooooring

»»» English translation below
Öh, eri laukku. Ja jalassa tossut. Sentään.
Tätä punaista paitaa vois käyttää enemmänkin, mutta sen saaminen pyykkikoneeseen aina vähän kestää. Meillä on niin vähän värikkäitä vaatteita käytössä. Ois ehkä pitänyt harkita tämä puvustonsa vielä uudelleen. Tylsä se nimittäin ainakin on.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
»»» A different bag. And sneakers instead of heels. I'd like to wear this red shirt more but I don't get to wash it often enough. We don't have a lot of colourful clothes now in rotation. Maybe I should have concidered my project weardrobe more carefully, now it's really really boring.

tiistaina, syyskuuta 28

Luonnonkosmetiikka-YSMY 1.-2.10.

Varsinaisesti muuttomyynti, mutta menköön ysmynä tänne: Natcos muuttaa johonkin. Myyvät mm. Madara-, Sante-, Logona-, Tropicai- ja Weleda-tuotteita 20-50% alennuksella.
Avoinna pe 14-18 ja la 10-15.
Hämeentie 155 (7. krs), Helsinki
Yleisimmät maksukortit käy.  

Vaihtelu virkistää - A dress for change

»»» English translation below
Mä näytän tänään kuvissa vahanaamaiselta seitsemänkymppiseltä tädiltä. No, okei, tässä vaan noin viiskymppiseltä.
Mulla oli tänään kiva ja työteliäs työpäivä ja loistava treenipäivä, eli päivä ei kovin paljon tästä voi parantua! Paitsi että huomisesta saattaa silti tulla vielä parempi, koska käydään hakemassa kellarista kirkasvalolamppu tähän keittiön pöydälle.
Nyt suihkuun ja hiusväriä päähän (PS. Nuheila, ne kauniit raidat oli ihan auringonvalon hämäystä, mun tulla näyttää luonnossa todella väsähtäneeltä ja kulahtaneelta). Kynnetkin vois lakata.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
»»» In all today's pictures I look like a 70 year old wax faced lady. Oh well, or in this one only maybe about 50. And yet I had a perfect day today trainigwise and workwise. Now I need a shower and some new hair colour. And maybe nail polish, too.

maanantaina, syyskuuta 27

sunnuntai, syyskuuta 26

Silkkihousuprojekti osa 2 - Silk pants project part 2

Muutama muistiinpano silkkisten ukkohousujen ompelusta:

  • Silkin sileä vaatii paljon silittämistä. Muuten silkki  on yhtä rutussa kuin kaikki muutkin kankaat. Siispä työjärjestys on seuraava: ompele sauma, silitä sauma, ompele sauma, silitä sauma jne. 
  • Älä yritä oikaista edellisissä työvaiheissa. Ompele sauma, silitä sauma!
  • Voit harsimisen sijaan hyvinkin käyttää runsain mitoin neuloja, mutta älä missään nimessä jätä silittämättä joka välissä.
  • Jos kuitenkin jätit silittämättä (minä en edes jättänyt!), silität sen edestä ruttuja. 

Housuihin voisi ehkä vielä laittaa vyölenkit, muuten ovat kyllä ihan sellaiset kuin kuvittelin niistä tulevan, vähän kasarit siis, löysät ylhäältä ja lahkeet kuitenkin kapeat. Alavaran tein muuten farkunlahkeesta kun ajattelin, että silkistä tulee liian lötkö vaikka siihen laittaisi monta kerrosta tukikangasta. Ratkaisu on erittäin onnistunut!



- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 
»»» Smooth as silk equals plenty of ironing. I like my new pants!

lauantaina, syyskuuta 25

Silkkihousuprojekti - Silk pants project

»»» English translation below
Useita kahvikupillisia myöhemmin kaavat ovat sentään valmiit. Tällaisina hetkinä toivoisin olevani standardikokoa.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
»»» Several coffee cups later I have a pattern. On a day like this I wish I was standard size.

perjantaina, syyskuuta 24

Reppu - Backpack

»»» English translation below
Tässä alkaa kohta meneen palautusaika umpeen. Pitää testipakata se ja päättää sitten pidänkö.
Eihän tämmönen läppärireppu ikinä ole erityisen kaunis, mutta on siinä puolensa. Tässä versiossa on vielä se matkalaukkulenkki tuolla takana. Ja nythän mun kantamukset senkun lisääntyy kun tuli tuo kamerakin hankittua.
Mun matka suuntautuu siis Las Vegasiin, jossa olen käynyt kerran aikaisemminkin. Matkapuvusto on melko helppo rakentaa nyt näiden projektivaatteiden pohjalta, paitsi että perillä on noin +30°C. Kävin siis kaivelemassa kellarissa kesävaatelaatikkoa, mutta se vasta heikosti inspiroikin. Jotkut farkkushortsit varmaan otan liituraitapuvun ja silkkimekon kaveriksi. Ja villatakin, pellavaneuleen ja pari toppia. Yritän huomenna saada aikaiseksi vielä ruskeasta silkistä housut. Turha sitä kangasta tuolla kasassakaan on makuuttaa. Sen sijaan yksi pienellä modaamisella hyväksi vaihtoehdoksi muuttuva silkkipaitis on kadonnut, luultavasti joutunut noihin kirppissäkkeihin. Hotellissa on myös uima-allasalue, mutta mä luulen, etten siellä erityisen paljon ehdi hengailla. Biksut on siis vielä mietinnän alla.
Finnair on kiristänyt matkatavararajoituksia niin, että karjavaunussa matkustavan lippuhintaan kuuluu vain yksi laukku ruumassa kuljetettavaksi. Jos sieltä mielii mitään tuoda tullessaan, matkalaukkuun ei kannata mennessä pistää juuri mitään.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 
»»»I have to decide if I'll keep this. I need to do a test packing first I guess. It's not pretty but these laptop bags never are. They have other qualities. 
I'm going to Las Vegas which I've visited once before. I won't be carrying much since Finnair nowdays includes the ticket only one suitcase. It better be quite empty if I'm about to do some shopping there. I've been really tired this week and my Hub has a fever. Hopefully I'm energetic enough to make myself a pair of silk pants tomorrow. With them I'll probably take the pinstripe suit, linen sweater, cardi, a couple of tops, some pair of shorts and my silk jersey dress. And that's about all. 

torstaina, syyskuuta 23

Hyi mua - I'm bad

»»» English translation below
Tunnustan, olen rikkonut omia sääntöjäni, siis laihistermeillä kai lähinnä repsahtanut. Tämä villatakki ei kuulunut mun projektipuvustoon, mutta niin vaan se on ollut mulla parina päivänä päällä. (Ja kerran lainasin Puolisoltakin villapaitaa.)

Tähän on tietty tosi hyvä selityskin. Kävi nimittäin niin, että musta villatakki ja raitaneule oli yhtä aikaa likaisia, siis ihan oikeasti likaisia, eikä niistä kumpaakaan voinut laittaa töihin päälle. Meidän toimistossa ei ilman lämmikettä tarkene (no ne pojat ehkä, mutten minä), joten vaihtoehtoja ei juuri jäänyt. Ja kun en ollut ehtinyt pestä niitä sunnuntaina, niin maanantaina en jaksanut ja tiistainakin oli paljon muuta tekemistä (lue: parisuhteen hoito meni pyykinpesun edelle, Puoliso nimittäin tuli 2,5 vrk radiohiljaisuuden värittämän vaellusreissun jäljiltä onneksi ehjänä kotiin). Ja sitten mä lopulta jo laitoinkin tämän toisenkin kerran ylle, vaikka neuleet oli pesty ja roikkuivat kuivina henkareissa -yhtään ei vaan inspiroinut pukeutua mustaan, koska ulkonakin oli niin ankeaa ja liibalaaba.


 Tuomio? Joudunko kenties punnertamaan vai mitä tehdään?
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
»»» I broke my own rules and wore this cardi a couple of days. Of course there's a really great explanation, too. Would you like to hear it? I don't know how I should make this up. Suggestions, anyone?

tiistaina, syyskuuta 21

Valtterin kirppis

Varasin 3.10. pöydän. Niitä oli jäljellä yksi. Tervetuloa edullisille ostoksille pöytään 767! Sieltä löytyy mm. nämä:

maanantaina, syyskuuta 20

Testikuvia - Test photos

»»» English translation below 
Ostin sitten sen järkkärin, tuollaisen Canon 500D-rungon kahdella putkella (kun halvalla sain), sekä tinkasin mukaan jotain kilkkeitä, kuten salaman, muistikortin ja ohjekirjan Rajala Pro Shopista. Yksi kilkkeistä oli "kaukolaukaisin", joka sallii mun siirtyä jopa käden mitan päähän aparaatista, vaikka oisin kyllä odottanut hiukan pidempää toimintasädettä...
Eivät siis lukeneetkaan ajatuksiani kameravalinnoissa, kuten mainoksessa väitetään. Täyttääkö tuo harhaanjohtavan mainonnan tunnusmerkit?

Kuulin lisäksi yhdeltä tutulta tytöltä, että firma järjestää kaupan päälle käyttökoulutusta, mutta sitä ei mainosteta vaan pitää itse osata kysyä (tai katsoa nettisivuilta). No, minäpä nyt mainostan ja aion käyttää sen myös hyväkseni kun ehdin hyvin vielä ennen sitä työmatkaa. Jos vaikka sitten saisin oikeasti hyviä kuvia reissusta.

Toistaiseksi olen kuvannut tällaisia testiruutuja, mutten yhtään asukuvaa. Arvannette, ettei niissä olisi mitäään uutta kuitenkaan. Taidan sitäpaitsi tarvita niitä varten vielä jalustan. Ja sen kaukolaukaisijan...


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
»»» I bought the camera last weekend. It came with a guidebook but the store also provides a couple of hours class "how to use your camera" which I'm going to take in a few weeks, just before my business trip. I'm hoping to be able to take some really good pictures this time. These test photos van't be called that...

torstaina, syyskuuta 16

Virallista - Official

»»» English translation below
Eilisestä asusta ei olekaan kuvaa, sillä onnistuin kastumaan aika lahjakkaasti siinä kaatosateessa kun loikin joogasalilta autolle ja autolta kotiin. Pistän sen joku toinen kerta päälle taas ja kuvaan sitten (cargo-housut, bleiseri ja pellavaneule).
Tässä kuitenkin tämän päivän settiä, istuin koko päivän seminaarissa.


Kävin tänään myös ostamassa repun. Tähän on selitys: mulla on kolmen viikon päästä edessä työmatka, jota varten tarvitsen kantovälineen niin läppärille kuin muillekin käsimatkatavaroille ja päätin kerrankin olla ensisijaisesti järkevä ja toissijaisesti ajatella ulkonäköä, mulla on nimittäin tiedossa aikamoinen määrä koneenvaihtoja ja olkoonkin epäesteettinen tuollainen nylonhässäkkä, sitä on huomattavasti mukavampi raahata mukana kuin Mhann-läppärilaukkua jonka oikeesti haluaisin ja joka
a) painaa tyhjänäkin 3 kertaa niin paljon kuin tuollainen reppu ja
b) maksaa 3 kertaa niin paljon sekä
c) siihen mahtuu kolmasosa tavaroista jotka tuo nielee
Unohdin tietysti kirjata tuonne mun sääntöihini sen pykälän, että työkäyttöön voin tehdä välttämättömiä hankintoja. Kirjaan sen nyt tänne lisäpykäläksi.

Paitsi että tokihan tuolla repulla on siis vielä harkinta-aika...

Tämä proggis muuten ehtii päättyä ennen tuota reissua, joten siellä saan sitten tuhlailla mielin määrin!
Mä suunnilleen tiedän nyt jo mitä pakkaan mukaan, hyvä perusrunko löytyy näistä nykyisistä projektivetimistä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
»»»I spent all day in a seminar today. And bought a backpack for a business trip I'll be making in 3 weeks. I'll have to switch planes at least 5 times and this time I figured I should be more sensible than vain. Because I really rather had a Mhann bag which weighs 3 times more while empty, costs 3 times more and only accomodates about a third of the stuff this backpack does.

Then again, I may still change my mind...

I'm glad my project ends just before I go, so I can shop all I want with a clear conscience. It's also easy to do the packing now, I'm pretty much wearing the pieces at the moment.

keskiviikkona, syyskuuta 15

7 kuolemansyntiä: viha

Vihaan autoilijoita, jotka tulkitsevat nopeusrajoitusten noudattamisen nysväämiseksi. Näitä tapaan työmatkalla lähes päivittäin. Pahin tilanne on syntynyt muutama viikko sitten Kehä III:lla kun linja-autokuskin mielestä mulla ei ollut 100 km tuntivauhdilla mitään asiaa kiihdytyskaistalta hänen eteensä tiellä, jolla on 80 km/h rajoitus. Tämä Pohjolan Matka -yhtiön palkkalistoilla keikkuva teiden ritari katsoi asialliseksi käytökseksi myös kymmenisen kilometriä myöhemmin ajaa autoni rinnalla satoja metrejä huudattaen torvea.
Kyseiseen firmaan eivät muuten mene sähköpostitse toimitusjohtajalle ja liikennepäällikölle lähetetyt palautteet läpi. Ota yhteyttä -lomakkeella jätettyyn palautteeseen ei niin ikään ole tullut minkäänlaista vastausta.

Ja voisiko enska ja hanski nousta kuolleista ja kertoa telkkarissa, että liikenneympyrään ajettaessa

  1. ei tarvitse pysähtyä, etenkään silloin kun ympyrässä ei ole auton autoa ja
  2. ei vilkuteta, poistuessa vilkutetaan. 

Kiitos!

tiistaina, syyskuuta 14

The takki - The jacket

»»» English translation below 
Oikeestihan mun piti pitää vaan kolmee takkia tämän projektin aikana, vaikka NeNaiset toisin kirjoittivat. Nyt ollaan siis siinä tilanteessa, että sehän voi toki hyvin toteutua vieläkin, mutta mun mielestä mä saisin vetää kehiin kuusikin rotsia. Farkku-sellaista alunperin suunnittelin, mutta nyt olen niin pitkään hienostellut noissa espoolaisreleissä, että piti ehdottomasti saada päälle jotain normaaliakin välillä. Normaalilla tarkoitetaan siis jotain, jossa on reikiä tai jotain sinnepäin. The takki täyttää hyvin vaatimukset ja olo siinä oli onnellinen! Tämä on kyllä yksi kivoimpia juttuja joita olen ikinä saanut aikaiseksi :D


Kynnetkin on VIIMEIN saatu lakattua. Oli se jo aikakin. Tietysti hoidin sen ihan väärässä järjestyksessä, sillä ensin ois tietysti ollut viisasta siivota työhuoneen sohva kun kerran menin sellaista lupaamaan, sitten käydä suihkussa ja kuivata tukka ja vasta SITTEN pistää kynnet kuntoon. No, luotan siihen, että OPI-tipat hoitaa hommansa moitteetta ja lakat on huomenna edelleen kuosissa, vaikka nyt pitää ruveta suoriutumaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
»»» I really really missed something normal to wear, something with holes that is. The jacket which is one of the coolest items I've ever managed to pimp did wonders to my spirit!

maanantaina, syyskuuta 13

Viilenee - It gets a bit chilly

»»» English translation below
Pistin aamulla tämän paksumman ulkoiluvillatakin päälle, osittain myös siksi, että (yllätys yllätys) olen vähän kyllästynyt tuohon yhteen ja samaan. Tämä dieettikokeilu ei taida olla ihan viisasta touhua...


Kävin muuten eilen kokeilemassa Hot Joogaa, josta olen haaveillut jo pitkään.
Enkä ihan suotta: puolitoista tuntia tehokasta treeniä, joka parantaa erityisesti lihaskoordinaatiota, elastisuutta ja keskivartalon hallintaa, hiki virtaa, mutta lihakset ei ole maitohapoilla. Kotiin kun pääsin, oli ihan vetelä olo. 

Muutama vinkki jos joku menee tota kokeilemaan:
  • meikit kannattaa ehdottomasti pestä pois, hiki nimittäin todella virtaa! 
  • Jos et voi jäädä salille pesemään ja kuivaamaan tukkaa, ota mukaan myös pipo, niin et vilustu märällä päällä.
  • Olin tosi tyytyväinen, että mulla oli puuvillaa päällimmäinen kerros. Vaikka se kastuu läpimäräksi, pinta ei luista kuten joku lycratrikoo.
Se mua jäi vähän ihmetyttämään, että lukkoja (vatsa- ja juuri-) ei mainittu kertaakaan tuolla tunnilla. Eikö niillä ole hathassa merkitystä vai?
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
»»» Surprisingly I'm getting a little bored with just one cardigan, so I picked this outdoor version today.
I 'm not quite sure this fashion diet was a smart idea after all...

Yesterday I however did something really cool, or should I say hot because it was Hot Yoga which I have been wanting to try for quite some time. I highly recommend it, but I also suggest a few things if you go and try. First of all, wash your face because the sweat really runs and all makeup along with that. I'd also advise to wear cotton which gets soaking wet instead of lycra which gets just slippery.
What I found odd was that they didn't mention the bandhas even once during the excercise. Is it just that they don't have such significance with hatha yoga?

Helsinki Vintage jälleen 19.9. Kaapelitehtaalla

Henkilö X jolla on meneillään ostolakko käyttäytyy kuin alkoholisti, joka tajuaa kiertää Alkot kaukaa. Teidän muiden vintaasifanien ei missään nimessä kannata!

Kuva lainattu

Liput maksaa Tiketissä 9 eur ja ovella kympin. Ohjelma löytyy täältä, lista myyjistä puolestaan täältä.

Positiivari

Jos sieltä löytyy vielä joku jolle Positiivarit ei ole tuttu juttu, niin käykäähän ihmeessä tutustumassa nyt.
Aamiaissähköpostin voi sitten tilata tästä linkistä.

sunnuntai, syyskuuta 12

House of Eco -tapahtuma Kaapelilla 15.9.

House of Eco-sivuston yritysten Suuri Muoti-ilta keskiviikkona 15.9. klo 17:30 alkaen.
Menkää sinne!

Humbugi
SavetheC

Kuvat lainattu kauppojen sivuilta.

Noora ja Insensibility!

Laittakaas mulle sähköpostilla osoitetietoja tulemaan (pyyntö liittyy siis näihin kuviin). Noita systereitä tulee lahjottua jatkuvasti muutenkin!

Evita-lehden Kauneuden ja Hyvinvoinnin päivä

Eilinen päivä kului siis Evitan tapahtumassa, joka alkoi aamusta puolen tunnin zumballa. Oma zumbani kesti vähän vähemmän, sillä vaikka luulin lähteneeni ajoissa kotoa, bussi oli muutaman minuutin myöhässä, valitsin väärän kävelyreitin ja matkaan meni suunniteltua enemmän aikaa, eksyin miesten pukuhuoneeseen jossa vaihdoin vaatteet, sitten kiikutin ne oikeaan paikkaan ja lopulta olin jumppaamassa tyhjän vesipullon kanssa. No, ei sitä puolessa tunnissa ehdi janoon kuolla.

Itse seminaari alkoi päätoimittajan tervehdyksellä ja sitten päästettiin Henkka Hyppönen mikin varteen (toisessa salissa olisi ollut samaan aikaan Kirsi Valastin puolimaratoniohjausta). Henkan otsikko oli Hyvää fiilistä ei kannata tavoitella, ja se piti sisällään luennon teemoista, joita itsekin olen täällä joskus maininnut: oikea onni ei ole euforiaa (mä en ole osannut sanoa sitä noin hienosti) ja sen, että meillä on itsellä hyvin pitkälti valta päättää siitä, saako ikävät ja kurjat jutut määritellä meidän elämää.
Henkka antoi myös konkreettisia työkaluja, joiden avulla voi ryhtyä treenaamaan itsestään peruspositiivista ihmistä, muun muassa hän suositteli kerran-pari viikossa kirjoitettavaa listaa asioista, joista voi olla kiitollinen. Se varsinainen reitti onnellisempaan elämään on hyväksyminen, hiljaisuus, kehoon keskittyminen, toisiin keskittyminen, anteeksianto, kiitollisuus ja uteliaisuus. Olen samaa mieltä!


Luento päättyi muistisääntöön: kimalaisella kokoturkki, mehiläisellä puoliturkki, ampiainen alasti.
Ei, sillä ei ollut luennon sisällössä mitään suurta filosofista funktiota, kunhan nyt tuli lausuttua uteliaisuus-teeman alla. Joku yleisöstä sen sitten halusi kuulla vielä kertauksena.

Seuraavaksi Tiina Vainio, lehden vakituinen kirjoittaja, höpisi painonhallinnasta otsikolla laihuuden lähde, syömisestä nauttiminen, joka sekään ei tarjonnut juurikaan uusia ajatuksia perinteisten jos vaihdat viinerit hedelmiin kerran viikossa ja karkkien tilalla syöt joskus hedelmiä niin kalorimäärä pienenee x-määrän vuodessa -juttujen lisäksi. Toki syömisen psykologiaa sivuttiin myös (mieti syötkö siksi, että olet surullinen), mutta hyvin lyhyesti.
Itse olisin lähestynyt asiaa vähän toisenlaisin termein ja puhunut mm. siitä, kuinka Suomessa demonisoidaan ruokaa ja syyllistetään sen syöjää siihen malliin, että laihduttajien yleisimmin käytetyt termit ovat itsekuri ja salliminen. Henk. koht. vihaan kyseisiä termejä, kun loppujen lopuksi kyse on valinnan vapaudesta. Hankaluus on sisäistää se ajatus, että vapaus tuo mukanaan vastuun ja siitä se peräänkuulutettu rentous sitten pääsee syntymään. No, toisaalta ei tarvitse kun mennä mihin tahansa naisten vessaan, jossa on kyltti ÄLÄ HEITÄ SITEITÄ VESSANPÖNTTÖÖN. Englanniksi siinä lukee Please, suomeksi kolme huutomerkkiä. Kulttuuriero.

Se siitä.

Puoliltapäivin oli sitten päivän staran, Thorbjörg Hafsteinsdottirin (olen aikaisemmin siis kirjoittanut etunimen väärin, lukihärö?) luento 10 vuotta nuoremmaksi 10 viikossa. Mulle tuli alkuviikosta se kirja postissa ja lueskelin sitä tuossa hiukan ennen tilaisuutta. Ensivaikutelma kirjasta oli, että onpahan sekava. Se voi osittain kyllä johtua siitä, että teksti on kääntäessä kärsinyt. Sen sijaan luento oli hyvinkin mielenkiintoinen, ja täytyy myöntää, että olen melko taipuvainen ostamaan kaikki ajatukset naiselta, joka näyttää viisikymppisenä aivan käsittämättömän hyvältä, varsinkin jos hän sanoo, että hänen neuvojaan seurailemalla minäkin voin.


Luennon sisältö käsitteli kommunikaatiota naisen solujen välillä ja ravinnon merkitystä siinä, sitä kuinka vääränlaisia viestejä kehossa liikkuu kun syödään miten sattuu. Uutta informaatiota mulle oli maitotuotteiden taipumus aiheuttaa solujen liian nopeaa jakaantumista, sillä maito on tarkoitettu vasikalle, jonka on tarkoitus kasvaa nopeasti. Asiaa pitää tutkia...

TH:n tärkeimmät aseet vanhenemista vastaan ovat urheilu, parsakaali, suklaa, omega-3, sitruuna, vihreä tee ja tomaatti kypsennettynä. Sokeri täytyy jättää vallan pois. Helppoa!

Päivän viimeisenä luentona kävin kuuntelemassa Varpua, joka puhui pitkälti samoista asioista kuin tässä blogihaastattelussani. Lyhyt kertaus ei ole koskaan pahitteeksi, varsinkaan jos saa sysäyksen alkaa viimein toteuttaa jonkinlaista joogaohjelmaa.

Lähtiessä oallistujat saivat mukaansa kassin, joka sisälsi sponsorikamaa, kuten Forsmanin vihreää luomuteetä, Herbina-hiuskiinnettä, Madara-käsivoidetta ja lehden viimeisimmän numeron, joka mulla jo olikin. Jätin sen päiväkahvilla käydessä siis sinne pöytään.

Luentoja olisi ollut tarjolla myös aiheista psykoterapialla tutuksi itsen kanssa, luo itsellesi hyvä olo, rakastuin viholliseeni liikuntaan, olet arvokas, rohkeutta elää, kolme avainasiaa, liikkeeseen laatua näkymättömällä korsetilla sekä toimivana töissä, elävänä eläkkeelle. Jään todella suurella mielenkiinnolla odottelemaan seuraavaa tällaista tapahtumaa!

lauantaina, syyskuuta 11

Pakkaamisen lyhyt oppimäärä - Packing

»»» English translation below

Meidän kaverit ihmettelee aina reissuissa sitä, kuinka meillä voi olla niin kevyet matkatavarat. No, mä en juuri ota mitään ylimääräistä ikinä mukaan. Tänään menin aamulla ennen Evitan tapahtuman alkua zumbaamaan ja treenikamat kulki mukavasti tässä Lumin laukussa (tuohon lajiin kun ei lenkkareitakaan tarvita):


Sitten kuva-arvoitus, kumman puoleisen oven valitset?


Postailen lisää tuosta itse tapahtumasta varmaan huomenissa. En viitsinyt pistää aamulla jalkaani mitään muita kenkiä sillä tänään sataa tihuutti vettä. Trenssi on nyt sitten tältä syksyltä myös korkattu, alla on siis musta mekko ja se naruvyö (kuva niistä esim. täällä, sillä uutta ei tarjennut tuolla pihalla ottaa).


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
»»» The first two pictures illustrate how to pack light, in this case training gear for a zumba class in a handbag. Next you can guess which door I took first.

It was raining today so I picked the same shoes -again, even though I had other plans. The trench coat was on for the first time this autumn, there's the LBD underneath but it was just too chilly to take another picture. You can see the combo here.

perjantaina, syyskuuta 10

ReUse Republic -tapahtuma 17.-19.9.


ReUse Republic -projekti ja Helsingissä sijaitseva Kauppakeskus Kamppi järjestivät keväällä yhteistyössä suunnittelukilpailun vaatesuunnittelijoille sekä vaatesuunnittelusta kiinnostuneille harrastelijoille. Kilpailussa suunniteltiin ja muokattiin vaateliikkeiden varastoon jääneistä tuotteista ekologisia uniikkikappaleita. 

Kilpailijoiden tehtävänä oli luoda annetusta materiaalista täysin uusi, korkealaatuinen, mielenkiintoinen vaate tai tuote, joka voidaan myydä kuluttajalle kohtuulliseen hintaan. Nyt nämä tuunaukset myydään kuluttajille Kampin kauppakeskuksessa 17.-19.9.

Että sinne siis!

Viikko pulkassa - Friday

»»» English translation below


Niin se on tämäkin työviikko takana. Tänään kävin palaveeraamassa webbisivuasioista ja kirjoitin itselleni agendan ens viikolle (ja vähän ehkä seuraavallekin). Töiden jälkeen seisoin kehäkolmosen ruuhkassa ylimääräiset 20 minuuttia normaaliin etenemiseen verrattuna ja sen jälkeen laiskotti niin, etten mennytkään salille vaan soitin Puolison kanssani sushille. Ompun Han-Ko tarjosi tällä kertaa taas erinomaista sapuskaa (mitä eivät siis tunnu suinkaan joka kerta tekevän).

Kun kerran annoitte luvan, pistin aamulla Puolison paidan päälle. Kadehdin noista miesten paidoista noita rintataskuja, se on puhelimelle paljon kätevämpi säilytyspaikka kuin housun etutasku Näihin ei myöskään ole tuhlattu mitään turhia lycroja tai muuta keinoaineita. Luulenpa, etten enää viitsi itselleni naisten kauluspaitoja paljon hommailla. Jokohan muuten ens viikolla joutuu kaivamaan takkeja käyttöön, nythän olen luuhannut kaiket päivät tuossa villatakissa.


Laukun ja villatakin lisäksi olen aktiivisesti jumittunut noihin kenkiin. Huomenna täytyy laittaa jotain ihan muuta jalkaan. Katsotaan mimmonen on keli, josko oikein korkkareissa lähtisin sinne Evitan tapahtumaan. Siellä on aamulla zumbaa, täytyy siis laittaa treenikamat valmiiksi!
Palataan!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
»»» Hub's shirt is nice with the practical pocket and all. I don't think I*ll bother investing on ladie's shirts anymore. It's been a busy week and next one will be even busier at work but tomorrow I'll be charging my batteries at an event of a ladies lifestylemag. I hope the weather is great so I could be wearing heels... They'll start the morning with a zumba class so I better go and pack my gear. See ya!

torstaina, syyskuuta 9

Raitaa - Stripes

»»»English translation below


Jaaha, nyt on sitten kaikki vaatekappaleet olleet ainakin kerran päällä mekkoa lukuunottamatta (ja asusteita). Totta puhuen olen alkanut jo kyllästyä tohon housuvalikoimaan, tai siis ehkä vaan noihin farkkuihin. Täytyy varmaan pitää näitä raitahousuja enemmän. Mulla on näitä itse asiassa kahdet, joista toiset ei menneet pari viikkoa sitten kiinni. Eilen kun kokeilin, niin tilanne oli onneksi korjaantunut...

Vaihdoin tänään sentään vyön, että saisin vähän vaihtelua. Se ei tietenkään näy tässä kuvassa, mutta oli siis se kapea musta. Luulenpa, että vaihdan kohta myös käyttölaukkua: huolimatta mun älyttömän kätevästä irtosisuksesta musta tuntuu, että laukku on muuttunut lähinnä molokin kidaksi ja sitten mulla on jatkuvasti mukana tuo kauppakassi (joka on siis oikeasti ruokakauppakassi eikä sitä siksi lasketa...).
Vaatevarastoistani sen verran, että harmaata nahkavyötä oisin myös kaivannut jo muutamaankin otteeseen. Ja juu, nyt on siis rypistyksestä takana vasta alle kolmasosa! Tarvinnee alkaa harkitsemaan ompelukonehommia...



PS. Huomaathan kuinka hyvin mun kauppakassi sopii helminauhan kanssa yhteen, muutenhan sillä ei olis kuviin mitään asiaa. LOL

PPS. Käykääs laittamassa jotain puumerkkiänne tonne 500. postauksen alle!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
»»» Now I've worn every piece of this diet collection except the dress and some accessories. Truth to be told, I'm a little bored wearing the same jeans all the time, I must choose these striped pants more often I believe.

keskiviikkona, syyskuuta 8

Ongelmia - Problems

Olen kirppikseltä hankitun valkoisen paidan mukana adoptoinut ärhäkän hienhajun, joka pesussa kyllä lähtee pois, mutta palaa kun paita on ollut muutaman tunnin päällä. Etikkakylvetystä olen joskus näissä tilanteissa kokeillut, mutta sen vaikutus tuppaa olemaan lyhytaikainen, varsinkin jos vaatteessa on keinokuituja. Tässä paidassa tietysti on.

No, päädyin nakkaamaan sen nyt roskikseen, etten ainakaan laita vahinkoa kiertämään. Nyt vaan ongelmana on se, että mulla piti olla 2 valkoista kauluspaitaa (olkoonkin, etteivät olleet täysin identtisiä), mutta nyt niitä on enää yksi (ja sekin mallia teltta).
Voinko siis tarpeen tullen lainata paidan Puolison kaapista? Mielipiteitä?


Tuo helmiavainnauha on muuten aika loistava tapa saada näihin mun setteihini vähän lisää tyttömäisyyttä. Lisäksi mulla ei ole jatkuvasti puhelin hukassa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
»»» Turned out I've adopted a pretty bad stink of sweat with this thrifted shirt. I can remove it for a short while with vinegar, but it keeps coming back. So I tossed this shirt and have a problem now: can I borrow my Hub's shirt when needed, since I was prepared to operate with two white shirts, however unidentical ones. What do you think?

maanantaina, syyskuuta 6

Yrttikanaa



Pitkästä aikaa ruokaohje: yrttinen kana

  1. levitä pilkottuja pakaste- tai tuoreita kasviksia uunivuokaan
  2. voitele maustamattomat kanankoivet oliiviöljyllä ja hiero niihin reilusti sormisuolaa (esim. Maldon)
  3. ripottele pinnalle vielä muutama tippa tabascoa ja reilusti yrttejä makusi mukaan
  4. nostele koivet kasvisten päälle vuokaan
  5. kypsennä 200°C:ssa noin 35 min
  6. nosta vuoka vielä grillivastuksen alle noin 10-15 minuutiksi ja lisää lämpöä 250°C:een, että saavat vähän väriä
  7. nosta tarjolle ja nauti! 

Syysinspis - Inspired by

Päivän asuinspis tuli turkulaisen lenkkipolun reunasta.


PS. Kiitos Marjut, lehti tuli perille!

sunnuntai, syyskuuta 5

Sunnuntai - Sunday

Päätettiin lähteä sunnuntaiajelulle ja viedä Äidille uusi läppäri. Pääsin systerin kanssa lenkittämään Remuakin taas, joten onneksi tuli pukeuduttua näihin:

Tamperelaiset

Jos joku ei vielä tiedä, tampereen tytöt Maija, Rhia, Maria ja Noora kirjoittelevat Tyyliä ja tuunausta -juttuja Tamperelaiseen. Jutut julkaistaan keskiviikkoisin ja niitä voi lukea täällä.
Maija muuten osallistuu Uuden Mustan kuuden vaatteen haasteeseenkin (25.8. sivu 9), käykääs kurkkimassa miten hänellä menee!


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
»»» Maija is also participating the 6 items or less -challenge.

lauantaina, syyskuuta 4

500. postaus

Koska musta tuntuu, että pää on yhtä tyhjä kuin eilen, pistetään tänne muutama kuva liittyen mun sielunmaisemiin.
Laittakaahan kommenttilaatikkoon vapaamuotoisia tarinoita siitä, mitä ne tuovat teille mieleen. Palkitsen juhlan kunniaksi yhden vastaajan ens viikonloppuna (12.9.).


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
»»» I haven't got more to say than yesterday, so I'll just post some pictures. Let's call that a celebration anyway!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...