perjantaina, lokakuuta 22

Murut - Babes

»»» English translation below
Näköpiirissä on parit pippalot joihin ajattelin lähteä näissä uusissa muruissani hienostelemaan, mutta niihin on vielä vähän aikaa. Pistetään ne nyt kuitenkin esitellen: nämä ovat taas Fendit, kokoa 37,5, väri täydellinen ja lestikin niin lähellä kuin näissä korkeuksissa on mahdollista päästä. Näiden platform on puolisen senttiä matalampi kuin mun vanhoissa F(r)endeissäni, joten ihan samaan mukavuuteen ei heti kättelyssä ylletty. Vanhoissa siis huitelin menemään aamukasista iltakymmeneen ilman minkäänlaisia vaivoja, mutta näiden kanssa mieli tekee välillä istumaan.



Kengät olivat kyllä rakkautta ensi silmäyksellä. Mulla oli kauppalistalla nudekorkkarit, mutta kompromisseihin en ois ryhtynyt. Kävin sovittamassa (taas) mm. Choota, Blahnikia ja Louboutinia mutta vain Fendillä on muotoilu kuin mun jalkaan luotu (eihän mulle sovi Parikatkaan). Näissähän yhdistyy umpikenkä ja sandaali siihen malliin, että käyttöaika on ympäri vuoden (älkää saivarrelko). Vähän näissä on myös nilkkurimaisuuttakin.

Puoliso kyseli josko toisin tullessani iPadin. Sellaiseen ois helposti uponnut suunnilleen sama summa rahaa, mutta se on vanhentuvaa tekniikkaa, vuodessa soooo last season. Kengät taas... oikealla hoidolla ikuiset! Järkevä investointi siis! Hulluinta tässä on ehkä se, että mä käyn Vegasista ostelemassa eurooppalaista muotoilua (odottakaahan kun näette sen jakun...)

Fendi - because you're worth it!


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
»»» Fendi just makes the perfect fit for me and since I also love their design it took me about 6 seconds to decide I'll take these. They're not quite as comfy as my old pair since the platform is slightly lower but I don't mind. Love the fit, love the form and love the colour, what more would you need...


My Hub requested that I should buy an iPad but that would be a bad investment I think. In any case it will be soooo last season in about a year or so. But put the same money on shoes... one can love and wear them forever! 

5 kommenttia:

  1. Upeat kengät! On mahtavuutta kun löytää täydellisesti istuvan kenkämerkin, mun räpylä on onneksi siitä hyvä, että siihen sopii aikalailla monen merkin kengät :D

    VastaaPoista
  2. Hahha, käytin tasan samaa perustelua kantaessani kahdet Steve Maddenit kotiin ja miehen kyseenalaistaessa ostosten tarpeellisuuden =D

    Onnea upeista uusista F(r)endeistä!

    VastaaPoista
  3. Todellakin upeat kengät.Varmasti hyvä investoiti sillä niinkuin sanoit sopivat ympäri vuoden.Kyllä tää blogimaailma on hassu,kun näin vilauksen uusista kengistäsi,olin ihan innoissani,niinkuin olin itse ollut ostoksilla;)Onnea uusista popoista!

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihanat!

    Nuheila, mulla tulee noita samoja fiiliksiä. Musta on kans aina ihanaa kun joku on löytänyt itelleen jonkun jutun josta se on tosi onnellinen ja ylpee!

    VastaaPoista
  5. Tuolla
    http://www.whowhatwear.com/website/full-article/what-they-wear-fashion-inisders/
    muuten Givanna Battaglian jalassa on aivan mahtisaappaat jotka on nekin Fendin. Mä en vaan tajua, miten ne saa jalkaan, kun niissä ei ollut vetskaa. Tai siis ei ainakaan multa onnistunut... snif!

    VastaaPoista

Kiitos ystävällisistä sanoistasi, idoistasi, mielipiteistäsi, ehdotuksistasi... tulen niistä tosi iloiseksi!
Thank you for your kind words, ideas, opinions, suggestions... they make me really happy!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...