Katsaus motiiveihin

Lienee yhteistä kaikille blogille selitellä joskus tekemisiään, tässä tapauksessa syitä siihen, miksi tämä blogi on olemassa. Joku saattaa muistaa, että alunperin kirjoittelin kaappien siivoukseen keskittyvää tarinaa Kotiarkeologiaa-nimellä. Se tuli tiensä päähän oikeastaan jo siinä vaiheessa, kun kaapeissa ei ollut enää mitään järjestettävää. Yritin ensin muokata siitä jotakin muuta, mutta kun itse en ollut siihen tyytyväinen, aloin postailla tähän blogiin ensin inspiskuvia, sitten omiani ja lopulta muutin kokonaan tänne. Vanha blogini oli täyttänyt tehtävänsä, kaapit -ja samalla ajatukset- olivat taas hyvässä järjestyksessä ja olin löytänyt missioni bloggarina.
Mikä se missio sitten on?
Kymmenkunta vuotta sitten eräissä häissä Satu (upea strawberryblondi, asuu nykyään omakotitalossa aviomiehen, kahden lapsen ja koiran kanssa) 23 v sanoi jotain sellaista, mikä ehkä selittäisi asiaa. Suoraa lainausta en painanut mieleen, mutta sisältö mulle ja toiselle ikätoverilleni oli se, että "ihana huomata että on elämää 25 ikävuoden jälkeenkin". Niinpä niin, eräässä toisessa blogissa saamani kritiikin perusteella joku arviolta parikymppinen ei sitä vielä tiedä. Eikä ilmeisesti sitäkään, että meille kaikille tulee ikävuosia lisää. Se, että lopettaako sen vuoksi elämisen tai jättääkö jostain muusta syystä kokonaan aloittamatta, on jokaisen itse päätettävä. Mulle kävi niin onnellisesti, että tajusin jo aikaisessa vaiheessa, että elämä on nytku eikä sitku ja että voin olla täydellisen onnellinen, vaikka täydellisen tyytyväinen en koskaan. Siitä tiedosta on ollut aika paljon iloa ja hyötyä varsinkin silloin, kun asiat eivät suju ihan omien toiveiden mukaan.
En kuvittele, että parinkympin kieppeillä olevat neitokaiset erityisemmin innostuisivat mun tyylivinkeistäni, mutta mielelläni tyrkyttäisin heille elämänasennettani: sinä olet upea ja saat olla upea eikä se ole keneltäkään pois!
Minä haluan, että jokainen päiväni on Fab ja siksi teen niistä sellaisia. Mua ei tippaakaan häiritse/loukkaa nekään anonyymikommentit, joissa tyylistäni ollaan eri mieltä, mutta tietysti toivon mieluummin asiallista kritiikkiä kuin henkilökohtaisuuksiin meneviä sutkautuksia. Eipä sen puoleen, voin vakuuttaa, että olen vuosien varrella kuullut jo todellakin kaikki loukkaukset, jos ei muualta niin omasta suustani. En mäkään ole itsestäni aina pitänyt.
 En tule jatkossakaan kirjoittelemaan tänne sen enempää henkilökohtaisia juttuja kuin yhteiskunnallisia kannanottojakaan, tämä on mun tyyliblogini. Toki tämä on mulle siksikin tärkeä, että varsinkin nyt kun en ole vielä löytänyt uutta kivaa työpaikkaa, vietän aika paljon aikaa yksin. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että jos netistä voi löytää aviomiehen (kuten minä) niin kyllä täältä löytyy samanhenkisiä kavereitakin. Mulla kun kaikki ystävät ja perheenjäsenet asuu niin kovin kaukana, että tapaan heitä vaan jokusen kerran vuodessa. Siksi olen erityisen iloinen siitä, että mulle on kertynyt kivoja, kauniita, huumorintajuisia ja muutenkin ihastuttavia lukijoita. Kiitos teille siitä!
Edit: mä löysin tänne kuvan: