perjantaina, tammikuuta 22

Ruutupaita - Plaid shirt

Tässä on vaate, joka ehti roikkua ensin Puolison kaapissa pari vuotta käyttämättömänä. Se on peräisin Kilpisjärveltä, jossa puoliso teki hätäostoksia Finskin kuljetettua hänen vaellusrinkkansa Joensuuhun. Paitaa olikin pidetty tasan yhtenä päivänä. Sitten siirtyi remake-ompelusten kasaan, tai vuoreen, miten sen nyt ottaa ja odotteli siellä aikaansa. Eilen kun mulla oli vauhti päällä, niin aika tuli ja sain siihen lopulta tehtyä riittävät muutokset eli suorastaan siis muotolaskokset eteen ja taakse, ratkoin taskut irti ja voilá -paidasta tuli oikein käyttökelpoinen. Vai mitä olet mieltä?
Ja mukavakin se on! Kokeilin sitten yhdistää sen myös keväisempiin jalkineisiin ja kymmenen vuotta kiltisti palvelleeseen farkkutakkiin ja melkein rupesin jo toivomaan, että olisipa kevät ja kurakelit...
Mokkahame päällä puuhastellessa kävi myös ilmi, että mulla jopa siis on yksi hame, joka istuu täydellisesti -tämä. Tarkoittaa siis samaa kuin "hame, joka ei pyöri päällä". En ole koko hametta muistanutkaan vuosikausiin, mutta nyt luulen, että se saa lainata mallinsa parille muullekin hameelle, joihin kankaat löytyy tuolta ompelupisteestä (=eteisen naulakko).  Hei, heitelkää mulle idoita, että mitä mä käyttäisin tän hameen kanssa? Kun en siis ole koskaan ollut oikein hameihmisiä. Hame. (Laske montako hame-sanaa juuri käytin niin voit joskus saada yllätyspalkinnon...)
Ja tämä asu sai siis inspiraationsa tästä, jos joku ei huomannut. Kannattaa myös laittaa merkille identtinen jalkojen asento, joka on saanut inspiraationsa tanssielokuvista, joita katselin teininä. Oho, mä lisäsinkin tähän vielä yhden variaation, jonka tungen makuupussiin ja lähden kylille. Viikonloppu onkin sitten blogihiljaisuutta ja ulkoilua. Palataan!

This shirt waited for years in the closet for someone to wear it. My Hub bought it in Lapland while and because his hiking equipment was flying around Finland and wore it once. So, yesterday I hit it with so much as adding pleads to the back and front, removing the pockets and voilá, it's very wearable now, don't you think?
And it's really cosy! I just had to do some fitting with my beloved 10 year old jeans jacket and
rubber boots, too and I almost started to wish it was that muddy spring already...
It also turned out that I actually DO have a perfectly fitted skirt, which I didn't know of. This one. I just don't know what else I'd wear with it, so I'd really appreciate tips! Never been a skirt person, you know.
BTW, if you didn't notice, this outfit was inspired by this. Also notice identical leg position in both images, inspired by dance movies I watched as a teenager. Hey, I added yet another variation which I'm going to stuff into a sleepingbag and off I go again. My blog will be quiet this weekend. See you!








PS. Suurarvontani päättyy maanantaina, joten vielä on viikonloppu aikaa kiusata kavereitaan osallistumiskutsuilla ja kerätä itselleen lisää arpalippuja! Myös NFV:n blogibileet jatkuvat tänäänkin. 


Plaid shirt Fjällräven, skirt Kappahl (originally it was long), cape Vero Moda, jacket, sweater &cardi HM, scarf &bag secondhand, boots Nokia/Vagabond/Topten

12 kommenttia:

  1. Hi Prefecta, I like the yin-yang of your plaid shirt paired with a skirt. Have a good weekend xx

    VastaaPoista
  2. Thank you!
    You too, enjoy your weekend!

    VastaaPoista
  3. last pic- pretty, soothing color mix, and the scarf adds an unexpected, dressier touch. great boots!

    VastaaPoista
  4. Hi, love the outfit, great choice.

    Thanks for entering my giveaway, best wishes with the draw.
    Hope your weekend will be fabu!

    Colin.

    VastaaPoista
  5. You already combined the skirt perfectly. That color could work very good with black, burgundy, white... I see you like layering.


    xoxo
    B* a la Moda

    VastaaPoista
  6. love the plaid and love the layering!! :)

    VastaaPoista
  7. Thank you Girls! The skirt just became my favourite!

    VastaaPoista
  8. Näiden kuvien myötä se varmistui: mun on ehkä pakko hankkia oma ruutupaita! =)

    VastaaPoista
  9. Enne, girl's gotta do what girl's gotta do!

    VastaaPoista
  10. Miehen kaapista todellakin tekee hyviä löytöjä.
    Sulla on hienoja juttuja.

    VastaaPoista
  11. Voi kiitos Lumppumaakari. Mulle tuo miehen kaapilla käyminen on vielä monin verroin palkitsevampaa kun me ollaan ihan saman kokoisia, pituuseroa on 2,5 cm ja sekin selässä.

    VastaaPoista

Kiitos ystävällisistä sanoistasi, idoistasi, mielipiteistäsi, ehdotuksistasi... tulen niistä tosi iloiseksi!
Thank you for your kind words, ideas, opinions, suggestions... they make me really happy!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...